Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jungle de Calais. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jungle de Calais. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

KOLME - SOTA VAI RAUHA?

Virkeä, hyväkuntoinen tyttö. Yöt nukkuu paremmin. Paino nousee hyvin. 5640 g 58,5 cm, (päänympärys) 40,4 cm Th P.Wiksten 16.2.2000

Toissapäivänä tuli tasan kolme kuukautta MaNonin lähdöstä. Ja vähän aikaa sitten tuli eka kuukausi Heyrieux´ssa täyteen. Eilen skaipattiin pitkä rupeama. Tuntui, että pitkästä aikaa pystyttiin juttelemaan muutakin kuin vain pakollista - ihan liikaa ollut selvitettäviä ongelmia (pankkikortti, perheenvaihto, paketit jotka ei kulje...)

Ihmisistä, ihmissuhteista, maailmankuvasta, arvoista... Tuntuu, että etäisyys tekee välillä tosi hyvää, näkee asiat aivan eri tavalla. Osaa arvostaa kaikkea sitä, mitä on ja myös sitä, mitä ei ole. Toisaalta tuntuu, että vaihto ei ollenkaan sovi kaikille, on sen verran vaativa. Toisaalta se olisi todella opettava kaikille: Miten pärjätä, kun mikään ei olekaan itsestään selvää vaan joutuu oikeasti tekemään koko ajan töitä selvitäkseen alkeellisimmistakin asioista. Vaikka vastaanottamassa olisi ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Eivät nekään kaikki ymmärrä sinua tai ajatuksiasi ja ole samaa mieltä siitä, mikä sinulle kuuluu tai miten sinun pitäisi käyttäytyä. Puhumattakaan ne, jotka alun perinkään eivät ole erityisesti halunneet sinua - miten vähintäänkin yrität tulla siedettävästi toimeen.

Väistämättä tulee jälleen kerran mieleen Euroopan tämänhetkinen tila ja pakolaiset: Jotkut lähtevät tai lähettävät lapsensa matkaan paremman elämän toivossa. Mitä se parempi elämä on? Suomalaisen vaihtarin äiti miettii hyvää kielitaitoa, kansainvälistymistä, ihmissuhteita, henkistä rikastumista... Taloudellinen turva on jo, vaihtariksi ei lähdetä ilman riittävää pääomaa tai stipendiä, joka on osoitus demokraattisen yhteiskunnan toimivuudesta. 

Jossain toisessa maassa on myös pakko olla  hankittuna matkarahaa, tavalla tai toisella: Ei ihmissalakuljettajat myönnä stipendejä saati kuljeta ilmaiseksi - harjoita hyväntekeväisyyttä. Epämääräinen roudaus kustantaa TUHANSIA euroja. Jos syystäkin kritisoidaan joitain vaihtarijärjestöjä eduntavoittelusta - mikä kuitenkin on ymmärrettävää koska kyse on kuitenkin julkisesti  LIIKETOIMINTAA harjoittavista yrityksistä - niin se on loppupeleissä valant des clopinettes kun tämän päivän liikuttelun tosibisnekseen verrataan. 

Upeaa kansainvälistymistä Pariisin Stalingradin metroasemalla syksyllä 2016. Sen jälkeen kun Jungle de Calais suljettiin, Pariisi on noussut entistä koreampaan kansainväliseen kukoistukseen. Mitä näiden alaikäisten äidit ovat miettineet? Mikä voi olla heidän lastensa tulevaisuus? Kielitaito - EIVÄT kuulemma halua jäädä Ranskaan, haluavat Britanniaan - oletuksena siis fluent English kunnossa. Checked. Kansainvälisyys, takuulla kunnossa kun niin monen maan läpi pakko matkustaa. Checked. Ihmissuhteita. Aivan takuulla pääsevät tekemisiin todella monenlaisten ihmisten kanssa, mukaanlukien kierot kusipäiset rikolliset, se vasta kasvattavaa on, jos  niistä hengissä selviää. Checked. Henkinen rikastuminen? Onhan se ihan kivaa, mutta ensin pitäisi rikastua ihan ilman henkistymistä. Elättää koko suku, tai vähintään perhe, joka ei ole ihan pieni. Ei ihan kevyt taakka kannettavaksi alaikäiselle.

Väkisinkin miettii myös kaikkia niitä suomalaisia, joita lähetettiin Ruotsiin ja Tanskaan sotalapsiksi. Haluttiin hyvää, haluttiin parasta, aiheutettiin elinikäiset traumat? Niin ainakin aika moni on jälkikäteen, aikuisena kuvannut. Parivuotias - alakouluikäinen - oppii tietenkin kielen suhteellisen nopeasti, mutta jos on yhdessä kulttuurissa kasvanut ja sitä ei toisessa arvosteta, kuinka pahat arvet se voi aiheuttaa? 

Entä sitten seitsentoistavuotias? Joka ihan itse on halunnut lähteä - tosin aivan älyttömän hypetyksen hyväuskoisena hölmönä nielleenä? Vasta jälkikäteen on tullut luettua kaikkea sitä skeidaa, jota teinipalstoilla pyörii: Kuinka MIELETÖNTÄ, UPEETA, HIGHSCHOOL-SPIRITTIÄ ja ELÄMÄNI-UNOHTUMATTOMINTA-VUOTTA kaikilla teineillä onkaan ollut! Kuulun itse siihen tylsään keski-ikäiseen laumaan, jonka lukiovuosia leimasi vakiovirranto: Pari tyyppiä per luokka lähti ja pari tuli takaisin. Jenkkivuosi, ok, ei kiinnostanut minua! Kavereita kyllä lähti ja tuli ja aika monelle se oli iso kasvun paikka. Toisaalta pääsin itse Ruotsiin Nordenin stipendiaatiksi ja sain lyhyen pätkän maistaa sitä pohjoismaista yhteistyötä - samanlaista erilaisuutta - joka kai jätti ikuisen nälän?

Stalingradin taistelu? Kirjaimellisesti. Rauha? Mitä se voisi olla? Tuhansia monin eri tavoin nälkäisiä ihmisiä liikkeellä. Siinä joukossa minun tyttäreni. MaNon, joka etsii itseään ja omaa paikkaansa tässä maailmassa :

Olen ajatellut, että tää Ranska on ollu tosi hyvä valinta, opin kielen ja kaikkea, mutta möhemmin, tosiaankin, haluaisin lähteä Lattareihin!

 

lauantai 29. lokakuuta 2016

TRICK OR TREAT?

Alors que le soleil n'était pas encore levé, des centaines de migrants résidant dans la Jungle de Calais se rendaient déjà vers le centre de tri mis en place par les autorités pour leur faire quitter ce camp insalubre

Maanantaina se alkoi: Tuhansien Britannian Shangri-Lasta unelmoivien siirto pois Ranskan Calais´n viidakosta, hökkelikylästä - bidonville - joka on ollut epätoivoinen ei-kenenkään-maa, paikka jonne kaikki ovat pyrkineet päästäkseen sen kautta pois, muualle.

Quatre jours après le début du démantèlement de la "jungle" de Calais, des centaines de mineurs ne savent toujours pas s’ils pourront rejoindre l’Angleterre ou obtenir une place en centre d’accueil en France. 
 

Lauantain Hesarissa oli juttu vaihtarista - ei ehkä yhtään sellainen, kuin olettaisi - ja toisaalta - juuri sellainen kuin olettaisi:

Espoolainen koripalloa harrastava lukiolaispoika oli perheensä kanssa lomaillut Miamissa ja sen innoittamana halusi vaihtariksi Jenkkeihin.

Jokainen voi sulkea silmänsä ja maistella mielikuviaan: ***  M - I - A - M - I - ! ***

Silmät auki, vaihto: *** G - R - U - N - D - Y - ! ***

Mitä, ei mitään? Ennen tätä viikkoa ei juuri kelleen muullekaan tullut mieleen yhtään mitään ja tämän viikon jälkeenkin Suomessa lähinnä vain ne, jotka ovat sattuneet lukemaan nämä Grundy-jutut, tunnistavat paikkakunnan. Lyhyesti: 1000 asukkaan pikkukaupunki Lounais-Virginiassa kuuden tunnin ajomatkan päässä Washington D.C:stä. Rakennemuutoksista kärsivää muuttotappioaluetta, joka haluaa Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi Trumpin.

Takaisin vaihtariin: Perhe on toivottanut tervetulleeksi pojan, jonka kotimaasta he eivät aiemmin tienneet yhtään mitään. Hyvissä ammateissa olevat vanhemmat, jotka eivät ennen suomi-kielisuihkua osanneet yhtään vierasta kieltä. Joka käy kolme kertaa viikossa kirkossa. Jonka kyyditsemisestä on kiinni, pääseekö vaihtari mihinkään - ja jonka jättämistä yksin asioilla käynnin ajaksi perheen äiti oli pohdiskellut...

Olen kuullut saman tyyppisen tarinan eri vaihtareilta ja vanhemmiltaan niin moneen kertaan, että se on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Vaikka joidenkin järjestöjen esitteissä tyrkytetään ennemmin kuvia nähtävyyksiltä - oli se sitten Times Square, Big Ben tai Eiffel-torni. Vaikka saisi valita alueenkin - *** California*** tai *** Pariisi *** tai *** Riviera *** - kuulostaa hienolta, mutta asuminen ja koulunkäynti peruslähiössä on ihan sitä samaa tavallista  = hyvää = elämää kuin Suomessakin.

Ihan vastaavasti vielä yksi testi: *** E - S - P - O - O -! *** ....

MaNon on Brive-la-Gaillardissa ja se on mielestäni ollut loistava paikka: Historiallinen söpö 60.000 asukkaan pikkukaupunki, jossa on kuitenkin voinut kävellä kouluun ja harrastuksiin, kahviloihin, kavereita tapaamaan, shoppailemaan. Puolen tusinaa muuta vaihtaria, joille järjestetty myös muun muassa yhteistä kielikouluopetusta. Ei Pariisi eikä tuppukylä tunnin ajomatkan päässä elämästä.

En tosin tiedä, missä MaNon tulee olemaan seuraavat kahdeksan kuukautta - perheen ja paikallisten AFS:n edustajien kanssa tehtiin tiistaina päätös, että he eivät enää jatka. Tavoitteena on, että koulu ja alue säilyvät, mutta kaikki on vielä epäselvää.

Pariisissa on nähty aiempaa enemmän kodittomia siirtolaisia. Torstaina la ministre du Logement vakuutti, että Pariisiin tulleet eivät ole Calais´sta lähteneitä.

Selon le ministère de l’Intérieur, plus de 4 000 personnes ont été conduites en bus vers des CAO répartis dans toute la France entre le lundi 24 et le mercredi 26 octobre.