"Asun seuraavat 5kk Saint-Étiennessä, uus host perhe on tosi kiva ... matkustetaan näitten kans keväällä Belgiaan, Pariisiin ja ehk Etelä-Ranskaan... alotan uudessa koulussa tiistaina."
Miksi? Edellisessä koulussa oli opiskelija"kavereita", joilla oli ongelmia sopeutua toisen kulttuurin edustajaan :
"yks poika löi oven täysii mun naamaan... siis ihan tahalleen".
Tilannettahan yritettiin jo aiemmin korjata vaihtamalla luokkaa. Vaan ei auttanut, paras oli vaihtaa koko paikkakuntaa: AFS selvitti asiaa host-perheen kanssa ja yhdessä päätyivät pikaiseen vaihtoon, vaihtareiden yhteisen viikonlopputapaamisen jälkimainingeissa. Heyrieux´ssa perhe siis oli tosi mukava ja yritti kaikkensa autaakseen tilannetta, mutta ei voinut mitään sille, mitä koulussa tapahtui.
Sain kuulla tilanteesta myöhään sunnuntaina illalla; mies tuli sanomaan, että oli saanut MaNonilta mese-viestin
"älä pelästy, yllätysuutisia..."
Saint-Étienne
Loiren departementin pääkaupunki, 50 kilometrin päässä Lyonista lounaaseen, saanut nimensä ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanuksen mukaan - kaupunkilaisia kutsutaankin les Stéphanois(es). Kreikkalainen nimi Στέφανος eli Stéphanos merkitsee kruunattua.
Noin 170 000 asukasta, TGV-yhteys Pariisiin vajaassa kolmessa tunnissa, raitiovaunulla voi ajella ympäri kaupunkia... monenlaista tekemistä ja näkemistä riittää takuulla.
"Asun kaupungin keskustassa 5. kerroksessa, nää on AFS vapaaehtosia mulla on host äiti, 2 host siskoo, kaikki tosi kivoja ... 5 min kouluun ... tääl on tosi iso parveke mist näkyy koko kaupunki ..."
Kuulostaa miltei liian hyvältä ollakseen totta - kunnon kaupunki, ei tuppukylä. Keskusta, mukava perhe, mahdollisuuksia harrastaa... MaNon on ikänsä asunnut kaupungissa ja niin mukavia kuin hostit Heyrieux´ssa olivatkin, pikkukylä oli auttamatta aika ankea nuorelle tytölle, joka kaipasi uusia ystäviä, mahdollisuuksia tehdä jotain muutakin kuin nököttää host-siskonsa tavoin kotona koneen ääressä pelaamassa. Lisäksi uudessa koulussa on jo valmiina yksi AFS:n vaihtarikaveri, färsaarelainen!
Saat sitten nähdä Ranskaa koko rahan edestä, sanoi mieheni tyttärelleen. Pakko todeta, että vähempikin olisi voinut riittää, mutta onpahan takuulla vuosi, jonka MaNon muistaa loppuikänsä - samoin minä !
