PAKETOINTIA

MaNonilta tuli meili:
Lähetätkö kotiin jätetyn Monkin maiharin, salmiakkia ja Fazerin lontoonraesuklaata...

Takki ei paljoa paina, mutta vie jonkin verran tilaa. Karkit saa litteämpään pakettiin. Painoa tulee pari kiloa. Olen lähetellyt viimeiset 40 vuotta Austaraliaan, "pikkupakettina" tai kirjeenä kaikenlaista, joskus priorityna, joskus economyna - hinta ei ole ollut paha. Ranska on lähellä, ajattelin, voin siis pakkailla mukaan vähän muutakin kuin pakolliset...

Posti mainostaa kovin, kuinka kätevää on lähettää ja noutaa pakettiautomaatilla - Suomessa. Lähetys EU-maihin onkin sitten ihan toinen juttu:

Pikapaketti (EMS) Vyöhyke 2 alle 2 kg 62,00 €
Eurooppa Priority Maksikirje paksuus yli 2cm, paino max 2,0 kg 38,00 €

No, Ranskaan lähetettävä maksikirje voi olla myös putkilo:

Pituus max 90 cm, pituus + 2 x halkaisija max 104 cm

Eli jos pakkaisin 60cm putkeen, se voi olla halkaisijaltaan 22cm eli varsin muhkea - sellaiseen mahtuu maihari mainiosti...

Ja jos painon saisi puristettua puoleentoista kiloon, hintakin olisi hiukan kohtuullisempi:

Eurooppa Priority Maksikirje max 1,5 kg 27,80 €

Tuntuu ihan älyttömältä tämä laskelmointi, mutta toisaalta jos on vaikka paristakymmenestä grammasta kiinni kympin hintaero... Mieluummin sitä pakkaa "koko rahan edestä" tai vaihtoehtoisesti keventää pakettia.

Isäntäväelle myös jotain? Poikkesin viime viikonloppuna katsomassa erittäin kiinnostavan Eero Aarnio -näyttelyn Design-museossa ja siellä huomiota kiinnitti taustaseinällä tulijan tervetulleeksi toivottavat legendaariset Fiskarsin oranssisilmät: Sellaiset? Vai pitävätkö ihan pöhkönä? Vaikka ovat legendaarista Finnish Designia parhaimmillaan!

VAIHDOKKAITA

MaNonin pikkuveljen kanssa tuli hirveä vääntö: Koulu järjestää mahdollisuuden A-ranskan lukijoille (joita yhteensä 37) päästä viikoksi Grenoblen lähelle, vastavuoroisesti majoitetaan sikäläisiä - ja vain 20 pääsee Suomesta mukaan...

Ajattelin, että tulee kova kisa, KAIKKI haluavat mukaan. Olin aivan äimistynyt, kun sain kuulla, että nämä 15-vuotiaat EIVÄT HALUA lähteä! Vain alle puolen tusinaa ilmoittautui määräaikaan mennessä.

- Joudun epämukavuusalueelle kun en osaa kunnolla kieltä. 
- Olen jo ollut Ranskassa niin monta kertaa. 
- En halua meille ketään. 

- Mulla on niin paljon harrastuksia etten ehdi. 

- Vain tytöt ja hikarit ja homot lähtee.

Ja niin edelleen, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tekosyitä. Ne kerrat kun itselle tuli kouluaikana mahdollisuus lähteä mihinkään, ilmoittauduin heti ensimmäisenä jonoon. Samoin MaNon lähti pari vuotta sitten innoissaan - sen pohjaltahan koko vaihtarivuosi-ideakin orasti... Ovatko nykynuoret oikeasti jo nähneet kaiken? Kotona on kivampaa katselemassa mobiililla mitä vaan. Ei huvita. Ei jaksa. Ei kiinnosta.

Useamman vanhemmat ovat yrittäneet puhua teinejä ympäri. Omasta mielestäni tällaisista opintomatkoista pitäisi tehdä pakollisia; miten ihmeessä voi oppia kieltä tai kulttuuria jos ei matkusta? Euroopassa se on vielä niin helppoa - esim. australialainen ystäväni valittaa usein, kuinka paljon työläämpää ja kalliimpaa sieltä on lähteä mihinkään. Uskomatonta mutta totta on myös se, että siinä maassa on paljon ihmisiä, jotka koulussa eivät ole opiskelleet yhtään ainoaa vierasta kieltä - "englannilla pärjää"... Mielestäni Euroopan rikkaus ja länsimaisen sivistyksen perusta on juuri eri maiden kielet, kulttuurien kirjo, vuorovaikutus - niiden kautta kasvava terve itsetunto.

Lionel Smit - Faces - Kasvoja - Ansikten @Didrichsen

Vaikuttava näyttely; täydellinen syyssunnuntain fillarikohde!

Olen aina pitänyt vähän säälittävinä ihmisiä, jotka puhuvat pakkoruotsista tai kannattavat mahdollisimman laajaa vapaaehtoisten aineiden valintaa/suppeaa pakollisten settiä. Eivätkö he tajua, kuinka paljon ovia sulkevat itseltään? Toisaalta todella vaikeaa on oppia yhtään mitään, jos ei ole yhtään kiinnostunut. Jääkööt sitten paitsi. Itse aloitin aikoinani ranskan opinnot vasta 20 täytettyäni, kun alkoi ärsyttää niin paljon se, etten pystynyt lukemaan lehtiä, leffat eivät oikein auenneet ja matkustaessakin tuntui että jäin jostain paitsi,.. olo oli kuin pikkulapsella.

Se, että kaikesta huolimatta joutuu sille kuuluisalle - inhoan todella tätä sanaa - epämukavuusalueelle, sehän tarkoittaa, että pääsee kunnolla testaamaan itseään, kokemaan jotain ihan uutta, oppimaan, voittamaan... Siksi mielestäni jokaisen suomalaisen nuoren pitäisi päästä vaihdokkaaksi vähintään viikoksi maahan, jonka kieltä on lukenut, tutustumaan kouluun ja perheeseen. Tajuamaan miksi on kaikki vuodet opiskellut, mitä konkreettista hyötyä siitä oikeasti on!

Albert Camus - L'Etranger  
Le temps me manquait pour m'intéresser à ce qui ne m'intéressait pas.  

MUUTOKSIA

Malgré vos préparatifs et toutes les précautions prises pour que le retour à la maison de votre nouveau-né se passe comme vous en avez rêvé, vous serez nécessairement confrontée, comme toutes les autres jeunes mamans avant vous, à des questions auxquelles vous n’avez pas de réponses.

Olen pakannut MaNonin vaatteita - eteisestä pois takit ahtaalta tangolta tilaa viemästä, niitä ei tarvita yli kymmeneen kuukauteen; huoneen seinäripustuksesta pois Lady Gaga ja Harry Potter -paidat, skottihameet, polvisukat - pikkuveli muutti vaihteeksi MaNonin huoneeseen ja halusi sinne omat hupparinsa ja tavaransa. Vaatekaapin vetolaatikoista pois sekalaiset muut kotiin jääneet vaatteet ja asusteet. Hyllyiltä pois pikkutavarat: Meikit, hajuvedet, kirjat, koriste-esineet... julisteet seiniltä, laukut koukuilta. Sephoran ja Ordning&Redan kassit täyttyivät sälästä, olohuoneen pöytä kasseista - mihin ihmeeseen ne kaikki saa mahtumaan?



Mietin, miltä tuntuu sitten, kun tyttö muuttaa lopullisesti pois kotoa. Mitä ottaa, mitä jättää. Olen itsekin jättänyt vanhempien luokse sekalaista tavaraa. En ikinä niitä ole tarvinnut, siellä on vielä vanhassa huoneessani kirjoja, lehtiä, vaatteita, koruja... Olisi pitänyt jo aikoja sitten käydä läpi ja karsia, ei vain ole ehtinyt eikä raaskinut. Outo aikakapseli.

Onneksi ei MaNonin tavaroita vielä tarvitse kuin pakata odottamaan. Luopuminen on aina tuskallista - kauniita pieniä vaatteita ja vanhoja valikoituja leluja on jo useampi laatikollinen kellarissa.

Nyt on siis (vasta) eka viikko takana.

Kaksi kertaa olen soittanut MaNonille, ensin viikko sitten sunnuntaina ja toisen kerran taas sunnuntaina. Myös tytön blogia olen lukenut, siinä fiilis on tosi tyytyväinen. HostMaman kanssa tuli myös lyhyesti juteltua, vaikuttaa mukavalta. Aavistuksen vain jäi kaivamaan MaNonin toisen puhelun tietty äkeys: TIEDÄN, että varmasti väsyttää, TIEDÄN, että kieli ei ole helppoa, TIEDÄN, että pikkukaupungissa ei ehkä ole sellaisia vaatekauppoja joita toivoisi... Uusi kouluviikko alkamassa ja rutiineita vasta etsitään. Ehkä samalla pelkään tiettyä itsekkyyttä: Tyttö osaa olla varsin rasittavakin. Haluaisin, että jaksaisi näyttää sen positiivisen puolensa, muistaisi, kuinka paljon voi itse vaikuttaa.


Simone de Beauvoir - Belles images
Vie trop remplie? Trop vide? Remplie de choses vides, quelle confusion!

FRANCE 3 / YouTube / LIMOUSIN

AFS:n Facesta löytyi monta YouTube-videota, yksi niistä Brivesta:

Myös MaNon on noissa pätkissä mukana... tuntuu miltei tirkistelyltä, mutta samalla hyvältä... 

 

PERILLÄ

N'ayez pas peur de l'accouchement. L'accouchement inquiète de nombreuses futures mamans. Si vous avez participé aux séances de préparation, la sage femme vous aura expliqué dans le détail son déroulement et permis d'exprimer vos craintes.

Siellä se on: Piste oikeassa sijainnissa.

Täydellisen spooky fiilis. KYLLÄ, olen jännittänyt: Perjantain, lennon ja majoittumisen Résidenceen (kai se nyt menee oikealle portille, ei kadota tavaroitaan tai tule putsatuksi, älyää syödä mukaan laitettuja pikku eväitä ettei veren sokeri laske ja ala haastaa riitaa...)

 Lauantaina en malttanut olla kurkkimatta AFS:n Facebookiin päivittyviä kuvia ja ehdin jo hermoilla, kun ensimmäisessä suomalaisten ryhmäkuvassa ei MaNonia näkynytkään... Kun pitkän ajan kuluttua tuli toinen kuva,  tyttö poseerasi siinä Trocaderolla ja myöhemmin känny paikantui Pariisin Résidenceen, helpotti. Vaan sitten aloin taas jännäillä, kun känny uudellen katosi: Milloin lähtevät junat Pariisin Gare d´Austerlitziltä - ja milloin ne saapuvat Brive-la-Gaillarden asemalle... Miksei känny ole auki, mitään kuulu / näy... Vihdoin viimein Suomen klo 19.30 jälkeen känny löytyi - et, voilà - sijainti oikea! Yritin soittaa tuntia myöhemmin, jätin tekstarin, pyysin soittamaan, kunhan ehtii... Illallisaika, eli täytyy vain antaa tutustua uuteen perheeseensä...

Nykytekniikka on hyvää ja pahaa: Toisaalta se antaa mahdollisuuden seurata ja varmistaa, toisaalta se estää irtautumista, voi tehdä vainoharhaiseksi. 

Olo on kuin vastasyntyneen kanssa: Nukkuuko se? Hyvä. Vai onko? Hengittääkö se vielä? Ei kai sillä ole liian kylmä tai kuuma? Söikö tarpeeksi? Vai liikaa? Onko itku hyvä vai paha - ja entä jos ei itke?

Tuntuu, että koko ajan on valmiina, säpsyy pienintäkin asiaa, ei luota vielä mihinkään. Ja odottaa - sitä heräämistä  - sitä puhelua...

Amélie Nothomb - Stupeur et Tremblements 

C'est une grande chose que de savoir quand on va mourir. On peut s'organiser et faire de son dernier jour une œuvre d'art. 

PARIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!

Kiitos AFS:n Facebookin voi katsella Pariisiin saapuneiden vaihtareiden tunnelmia:

Aurinkoista, n. 30 astetta lämpöä, 300 nuorta 50 eri maasta...

Vive la Finlande!

C´EST ÇA - TYTTÖ MENI

Ponnistusvaihe oli pitkä ja kivulias, mutta nyt se on lopulta ohi. Istukkakin - kai - irtautunut. 

Viimeinen vuorokausi oli yhtä tuskaa; MaNon olisi mieluummin keskittynyt hörhöilyyn kaverien kanssa kuin pakkaamiseen. Yritin pakottaa systemaattiseen, loogiseen pakkaukseen: 

Matkalaukun alaosaan - sinne, missä on pyörät - kengät ja muut painavat, omat vaatteet sileästi toiselle puolelle, tuliaiset nopeasti avattavasti toiselle... Excel-tiedosto, jossa kaikki luetteloitu yksityiskohtaisesti: P = päälle, C = cabin luggageen, R = ruumaan; checked = pakattu... Jonkun mielestä olen ylipedantti. Omasta mielestäni pikkutarkkuuteni ansiosta voin keskittyä matkustaessa olennaiseen, ei tarvitse miettiä, tuliko jotain mukaan, minne, miten mikäkin matchaa... Voi matkustaa paljon keveämmällä kuormalla - tosin punnitus paljasti, että hyvin lähellä 23 kg rajaa oltiin.

Herätys oli kuudelta, taksi tilattiin varttia vaille seitsemän, lapsuudenkaveribästis tuli mukaan ja kentällä oltiin hyvissä ajoin ennen 7.30 aikarajaa. Pari kaveria lisää tuli lähtöhalauksiin - sitkeitä sissejä! AFS:n aina luotettavan ja huolehtivaisen Ullan kanssa vaihdettiin pikaiset kuulumiset - on jännää aikaa, kun syksyllä kuulemma suunnilleen joka perjantai lähtee vaihtareita maailmalle, tänä perjantaina Ecuadoriin, Itävaltaan ja Ranskaan...

Siinä vaiheessa, kun kännykän Finnavia-info näytti 

Paris Charles de Gaulle AY 879... Lähtenyt 9:41

oli pakko uskoa, että sinne se meni... 

Pariisissa on, NYT. Valmistautuu toivottavasti nukkumaan. Huomenna pitkä päivä, ylihuomenna lähtee kohti Brivea...

Tänään sain myös pikkuveljensä koulusta tiedon, että hänenkin olisi ehkä mahdollisuus päästä viikon vaihto-ohjelmaan, A-ranskanlukijoille suunnattuun. Sehän aikoinaan oli MaNoninkin vaihdon alkukipinä...

JOUR J

C'est le grand jour... et le moment de mettre en pratique tout ce que vous avez appris lors de votre préparation à l'accouchement ! Découvrez ce qui va se passer à la maternité et comment accueillir bébé dans les meilleures conditions.
 

40+0
Enää ei lasketa päiviä - nyt lasketaan tunteja!

Huomenna lentoasemalla oltava klo 7.30. Tänään pakattava kaikki loppuun.Viikonloppuna piti testipakata, vaan suurin osa ajasta meni MaNonin läksiäisten valmisteluihin. Matkalaukut hain kyllä sunnuntaina valmiuteen ja aloin kasata niiden tuntumaan kaikkia listojen mukaisia tavaroita. Vaan osa vaatteista jäi vielä pyykättäväksi ja iso osa muustakin tavaramäärästä tuntui vain ajelehtivan ympäriinsä.

Ranskan AFS:ltä tuli kirje, jossa ohjeistettiin, että matkalaukun maksimipaino on 20 kg (lentoyhtiön 23 kg sijaan) ja että kolme ensimmäistä päivää vaihtarit viettävät Pariisissa - ilman matkalaukkujaan - käsimatkatavaroihin pitää siis pakata tarvittavat vaihtovaatteet, hygieniatuotteet jne. Ihan loogista, että jos kolmisensataa teiniä majoitetaan yhdessä keskuksessa, ehkä ei haluta, että kaikki ensi töikseen availevat kapsäkkinsä... Kolme päivää pärjää loistavasti kevyemmälläkin kantamuksella.

Perheeseen ei myöskään voi olla yhteydessä Pariisin jakson aikana. No, kyllä sen kestää, tuntui vain ensin aika jännältä, mutta loppujen lopuksi loogiselta - jälleen jos 300 teiniä yli 50 eri maasta haluaa alkaa soitella kotiinsa, kun tarkoitus olisi ehtiä tutustua, orientoitua, nähdä kaupunkia...

Majapaikkana on Résidence Internationale de Paris 20. arrondissementissä. Näyttää ihan ok paikalta. Olen muinoin yöpynyt erilaisissa Auberge de Jeunesseissa ja Résidenceissa eri puolilla Ranskaa, vähän sama fiilis tuli tästä talosta. 

Accouchement on siis käynnistymässä...