Ehkä osin: Kyselin parilta tutulta, joiden tytöt ovat olleet vaihtareina Jenkeissä - toinen ei ollut kuulemma soittanut KERTAAKAAN ja äitinsä oli siksi liittynyt Faceen, että sai edes jotain kuulumisia... Toinen kehui, että maailmalle lähti ehkä vähän turhan itseriittoinen neiti ja kotiin palasi selvästi kypsynyt nuori nainen.
Luottavaisin mielin lähetin mademoisellen matkaan ja ajattelin hengähtää, vaan ei... Rintaraivoa? Siksi kai tätä voisi kutsua?
Mutta en kyllä odottanut sen olevan ihan näin rankkaakaan...
En ole halunnut kirjoittaa, mutta viimeinen kuukausi on oikeasti ollut todella vaikea. Kirjaimellisesti kuin salama kirkaalta taivaalta tuli AFS:n toimistolta puhelu lokakuun alussa: Perheen kanssa on ongelmia. Olin todellä häkeltynyt, koska muutaman harvan yhteydenpidon perusteella olin saanut mielikuvan, että "perhe on kiva" ja "hyvin menee, nämä on ihan rentoja"...
Enää en jaksa laskea kaikkia niitä puheluita ja viestejä, joita viimeisen kuukauden aikana on ollut. Kaikkein vaikeinta on, että minä, joka olen kaikkein aseettomin olen joutunut varsinaiseen ristituleen: MaNonin mielestä en ole puolustanut häntä, kun lopulta sain tietää ongelmista. Suomen AFS on välittänyt viestejä Ranskan toimistolta ja yrittänyt vastaavasti sinne viestiä minun kommenttejani. Ranskassa on ollut tapaamisia ja vapaaehtoiset laatineet raportteja: Useiden sivujen tilitys ja listoja, miten voisi tilannetta korjata. Niin pitkiä ja suoraan sanoen hankalia, että tunsin itseni ihan hölmöksi niitä lukiessani - tarkoitus kai hyvä, mutta minä uskon ennemmin koirakouluun: Yksinkertaisesti, lyhyesti, vain muutama asia kerrallaan. Ei sivukaupalla sekavasti.
Ärsyttää koko sanonta "kun kemiat ei toimi", mutta sitä kai tämä oli. En tiedä, mitä perhe odotti, mutta varsin tiukoilta tuntuivat, varsinkin isä. Ilmeisesti tytärkään ei aina kauhean hyvin tullut toimeen hänen kanssaan. Ja aivan varmasti MaNon, tyypillinen suomalainen, stadilainen nykyteini, häkellytti tietyissä asioissa yli-itsenäisyydellään, toisissa lapsellisuudellaan.
Tyttö suunnilleen itki minulle, että joutuu lähtemään, jättämään kaiken kun juuri oli alkanut sujua kielikin. Kannustin kyselemään kaikilta, josko löytyisi samalta paikkakunnalta uusi perhe. Ei löytynyt
Syysloma alkoi Ranskassa. MaNon vietti viikonlopun väliaikaissijoituksessa kun perhe lähti sukujuhliin toiselle paikkakunnalle - ei halunnut ottaa sinne mukaan... palasi sitten muutamaksi päiväksi vanhaan perheeseen pakkaamaan tavaransa, siirtyi sieltä taas väliaikaisperheeseen odottamaan tietoa uudesta. Sen jälkeen on skaipattu tiiviisti ja setvitty pakollista jälkipyykkiä, mm. raha-asioita - kaiken kun kruunasi se, että automaatti nielasi tytön pankkikortin, joka paljastui kopioiduksi ja huijausyrityksen kohteeksi... Joka on aiheuttanut lukemattomia lisäkierroksia tähän draamaan.
MaNon aloittaa uudessa koulussa 3.11, aivan toisella puolella Ranskaa: Heyrieux!
Olen todella väsynyt, vähän pettynyt, masentunut - jostain syystä minulla oli jo alun alkaen, silloin kun perhetieto tuli, tunne että jokin on vähän vialla, kun kaikki vaikutti niin täydelliseltä...
En tahdo pystyä nukkumaan, liian moni asia kiertää, vaivaa, valvottaa.
MaNon vaikutti kuitenkin tosi iloiselta, odottavalta, toiveikkaalta. Se on tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti