Raskausaikana ei voinut olla varma - tuntui, että kaikkialla hoettiin kannattaa varautua siihen, että pari viikkoa menee yli ja aika käy pitkäksi... Ei mennyt MaNonin kanssa, ei pikkuveljienkään - ja nyt voi olla varma, että lento lähtee täsmälleen päivänä 40+1... Nyt on 39+0. Kahdeksan päivää.
Silloin ei ollut aavistustakaan, onko tulossa une fille ou un garçon. Nyt tiedän, että lähdössä on yksi tyttö. Se näkyy mm. mukaan pakattavissa tavaroissa: Suoristusrauta, meikkejä, menkkasiteitä... Mahdollisimman vähän mitään sellaista, mitä voi hankkia perillä. Käsimatkatavaraan pakolliset hygieniatuotteet ja matkalaukkuun vähän lisää, mutta ei mitään jumbosampoopulloja. Vaatteita, kyllä, mutta ei koko garderobia - saa sitten shoppailla Ranskassakin. Neljät kengät: Dr. Martensit, tennarit, ballerinat, lenkkarit - joilla voi siis kunnolla juosta. Korkkarit eivät ole MaNonin juttu: Tyttö on ilmankin mallipituinen.
Koepakkaus täytyy tehdä sunnuntaina. Listaa on tehty jo vaikka kuinka kauan ja karsittu turhia pois: Jos joku vaate ei ole oikeasti tosi kiva, voi ihan hyvin jäädä kotiin. Olen itse aikoinani reilannut ympäri Eurooppaa puolitoista kuukautta käsimatkatavarkokoisen pakaasin kanssa: Tyyli ja yhdisteltävyys ratkaisee, ei tavaramäärä.
Pakko myöntää, että alkaa tulla viime hetken paniikkia: Mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä, jonka olisi voinut hoitaa aiemmin mutta kun vaan ei tullut hoidettua... Tukholman reissu söi osaltaan pelipäiviä, mutta oli ehdottomasti sen arvoinen: Se oli tavallaan harjoituspakkaus. Lisäksi laivalta sai kätevästi hankittua tuliaisia, jotka saa pakattua matkalaukkuun, ei tarvitse enää Helsinki-Vantaan taxfreessä miettiä. Onneksi suurin osa alkaa siis nyt olla checked: Uusi passi, pankkiasiat, vakuutukset, uusi läppäri, kameraan uusi laturi, akku ja muistikortti, ylimääräinen muistitikku, johon olisi tarkoitus tallentaa kuvia Suomesta...
Albert Camus - L'Etranger
Je n'ai jamais aimé être surpris. Quand il m'arrive quelque chose, je préfère être là.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti